perjantai 18. toukokuuta 2018

Taimikko kannattaa hoitaa ajoissa!

Moni metsänomistaja on myynyt metsästään puuta ja perustanut syntyneelle hakkuuaukolle taimikon joko istuttamalla, kylvämällä tai luontaisen uudistumisen kautta. Metsän uudistamiseen velvoittaa Metsälaki, joten sitä ei voi jättää tekemättä. Metsä ei kuitenkaan kasva itsestään uudistamisen jälkeen, vaan syntynyttä taimikkoa on hoidettava.

Metäsälaki ei "pakota" taimikonhoitoon samalla tavoin kuin uudistamiseen, mutta metsänomistajan ja mahdollisten perillisten etu on, että taimikko hoidetaan mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Vain hoidettuna taimikosta kehittyy hyvin puuta tuottava metsikkö! Rehevien kasvupaikkojen taimikot tarvitsevat varhaishoitoa ja kaikki taimikot vähintään harventamisen kasvatustiheyteen.

Oikea-aikainen taimikonhoito on kustannuksiltaan kohtuullinen ja valtio osallistuu kustannuksiin KEMERA-tuen kautta. Tutkimusten mukaan jokainen vuosi, joka viivästyttää taimikonhoitoa, lisää  kustannuksia n. 10%. Kannattaa siis hoitaa - tai hoidattaa - taimikot ajoissa!


Jos et itse voi hoitaa taimikkoasi, voit teettää sen Kotalan metsäpalvelulla

Toimi näin:
  1. Anna suostumus taimikkosi tietojen katsomiseen Metsään.fi-palvelussa (ohje suostumuksen antamiseen
  2. Ota yhteyttä joko puhelimitse (040 5532 706) tai yhteydenottolomakkeella ja pyydä tarjous.
Laskemme taimikkosi hoidolle tarjouksen. Tarjouksessa huomioimme taimikollasi olevan työmäärän ja muut työn toteuttamiseen liittyvät tekijät. Haemme myös KEMERA-tuen tarvittaessa puolestasi.

MetsänhoidonABC-kanavalla on hyvä video taimikonhoidosta:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suosittelen vanhempaa blogitekstiä

Tiuku oppi fasaanilla linnunhaukkujaksi

Suomenpystykorvanarttumme Tukkikankaan Tiuku on nyt reilun kolmen ja puolen vuoden ikäinen. Päättynyt metsästyskausi oli Tiukulle menestys....