torstai 30. huhtikuuta 2015

Ludvig toivottaa hyvää vappua!

Kotalan tilan fasaanikukko Ludvig toivottaa kaikille hyvää vappua!

Posted by Kotalan tila on 30. huhtikuuta 2015

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kevään merkkejä

Kurki huutaa suolla ja pihakoivussa laulaa kevään ensimmäinen peipponen. Vaikka päivällä, auringon paistaessa, lämpötila nousee toiselle kymmenelle, yön kovettama aamuhanki kertoo, että yöpakkaset eivät ole vielä ohi.

Fasaanikanoille aika on epävarmaa. Ne tipauttavat munan silloin toisen tällöin, mutta varsinainen muninta pääsee vauhtiin vasta, kun yöpakkasten ote hellittää.

Suuressa fsaanitarhassamme asustaa lisäntymispuuhissa nyt seitsemän kanaa ja yksi kukko. Yksi kana jouduttiin siirtämään sisätiloihin lajitovereiden nokittua sen sellaiseen kuntoon, että katsoimme sen hengen olevan vaarassa. Toinen kukoista on "reservissä" pienemmässä ulkotarhassa siltä varalta, että ison tarhan kukko väsyy suurehkon haareminsa keskellä.

Säiden mukaan siis elämme, hyvin läheltä luonnon ihmeitä seuraten. Kun tarvittava määrä munia on saatu haudontaan, vapautuvat emolinnut myytäviksi. Varauksia otetaan jo vastaan, mutta tarkkaa myyntiajankohtaa emme voi vielä sanoa. Myös munia myymme siinä vaiheessa, kun oma tarve on täynnä.

Kevättä fasaanitarhalla

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Uuteen kanalaan

Kananpoikasten täyttäessä seitsemän viikkoa, niitä aletaan kutsua nuorikoiksi. Tässä iässä myös niiden ravintotarpeet muuttuu, poikasrehusta siirrytään kasvatustäysrehuun. Lintujen koko kasvaa huimaa vauhtia ja myös tilantarve lisääntyy.

Pannuhuoneen soppeen rakennettu "kanakoppi" alkoi näyttää auttamattoma pieneltä, mikä vauhditti kanalanrakennusprojektin etenemistä. Eilen koitti sitten se juhallinen hetki, että linnut voitiin muuttaa uuteen, hirsirakennuksen perälle erotettuun kanalaan, jonkoa koko on n. 5 neliömetriä. Lasten kanssa kannoimme ne yksitellen uuteen tilaan, jossa lämmön saannista huolehditaan säteilylämmittimellä ja lämmittelypaikkana on linnuillle ennestään tuttu lämpölamppu.

Kukkonuorikolla on selvästi kanaa suurempi heltta.
Nyt, kun linnuilla on lääniä liikkumiseen, niiden puuhastelun seuraaminen on paljon helpompaa. Kanalan ovena on talomme entinen takaovi, jossa on suurikokoinen ikkuna. Sen kautta voivat lapset käydä kanoja katsomassa avaamatta kanalan ovea. On se kiehtovaa seurattavaa! Linnut tulevat syömään kädestä ja alkavat vähitellen tottua myös silittelyyn.

Kanalassa on syöttö- ja juottoautomaattien lisäksi orsia ikkunan alla sekä niille pääsemistä helpottava kapulasilta. Vielä ei linnut ole orsien käyttöä oivaltaneetn, mutta annamme niiden rauhassa tutustua uuteen elinympäristöönsä.

Nuorikkovaiheeseen siirryttäessä lintujen sukupuoli alkaa erottua. Kukoilla on selvästi kanoja suurempi heltta. Nyt on jos elvästi nähtävissä, että kanalaamme asuttaa neljä kukko- ja seitsemän kananuorikkoa.


Suosittelen vanhempaa blogitekstiä

Tiuku oppi fasaanilla linnunhaukkujaksi

Suomenpystykorvanarttumme Tukkikankaan Tiuku on nyt reilun kolmen ja puolen vuoden ikäinen. Päättynyt metsästyskausi oli Tiukulle menestys....